Kaikkialle Suomeen

Hautakivet

Kaiverrukset ja kunnostukset omana työnä ammattitaidolla

Hautakivien toimitus kaikkialle Suomeen

Toimitamme laadukkaat hautakivet ja muistomerkit kaikkialle Suomeen yhteistyössä Suomen Kivivalmisteen kanssa. Teemme hautakivien kaiverrukset ja kunnostukset omana työnä nopeasti ja ammattitaidolla. Käytössämme on asiaankuuluva kalusto ja välineistö. Sapluunat teemme atk-pohjaisella leikkurilla, pesut vahvalla painepesurilla (myös haudalla). Kivitrukilla ja Volvo kuorma-autolla hoituu isojenkin kivien kuljetus. Kivityöt onnistuvat myös naapurikuntien alueelle.

Hautakiven valinta

Kotimainen hautakivi on tyylikäs ja kestää aikaa. Hautakivien valmismallistoista löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja, sillä hautakiven materiaali-, muoto- ja koristevaihtoehdoin voidaan kuvastaa vainajan persoonaa. Haudalle voidaan asentaa myös täysin uniikki ja yksilöllisesti suunniteltu hautakivi, ottaen huomioon kyseisen hautausmaan ohjeistukset esimerkiksi kiven koon suhteen. Palvelemme teitä kaikissa hautakiven valintaan ja suunnitteluun liittyvissä asioissa sekä olemme tarvittaessa yhteydessä seurakuntaan hautakiven valinnan aikana.

Hautakivien kaiverrukset ja kultaukset

Suoritamme hautakivien kaiverrukset ja kultaukset Kiuruveden liikkeessämme ajanmukaisin välinein ja ammattitaidolla kestävän lopputuloksen saavuttamiseksi. Korjauskultauksia voidaan tilanteen salliessa toteuttaa myös haudalla.

Pronssimerkit ja -koristeet

Toimitamme hautakiviin kiinnitettävät pronssimerkit ja pronssikoristeet. Näiden asennukset onnistuvat hautakiviin Kiuruvedellä sekä lähikunnissa.

Hautakivien huolto ja lisäkaiverrukset

Hautakivi tulisi pitää puhtaana ja siihen kaiverretut tekstit sekä mahdolliset kultaukset ja koristeet kunnossa. Säälle alttiina oleva hautakivi tulisi puhdistaa säännöllisin väliajoin, jolloin poistetaan kiven pintaan tarttunut pöly, hiekka ja esimerkiksi sammal. Samalla voidaan tarkistaa kiven suoruus. Mikäli hautakiven kaiverrukset, maalaukset tai kultaukset vaativat kunnostusta, tai kivi vaatii oikaisua, suosittelemme ottamaan yhteyttä lähimpään hautakivien kunnostusta tarjoavaan tahoon. Suoritamme hautakivien kunnostukset ja lisäkaiverrukset ammattityönä Kiuruvedellä ja lähikunnissa, sekä neuvomme tarvittaessa hautakivien huoltoon liittyvissä asioissa.

Hautakivien ja muistomerkkien kuljetus

Suoritamme suurtenkin hautakivien tai muistomerkkien kuljetukset ja asennukset kyseiseen työhön sopivalla kalustolla, jolloin saavutamme laadukkaan ja kestävän lopputuloksen.

Laadukas hautakivi kestää aikaa

Suomen Kivivalmisteen hautakivimallisto